Kun astelin kauden ensimäisiin harjoituksiin Vehkahallin ovista sisään hyisenä tammikuun keskiviikkoiltana, leijui ilmassa tuoksu, jota en ollut havainnut aiemmin. Normaalisti olisin pitänyt tuoksua merkkinä vaarasta ja kehoituksena poistua, mutta tällä kertaa jokin sisälläni sai minut suoristamaan selkäni, terävöittämään aistini, ja jatkamaan kohti etäällä pullistelevaa miesjoukkoa. Kävellessäni kohti miehiä mietin ymmärsin, ettei tuo myskinen ödööri erity vain tuosta miesjoukosta – se suhisee pamppailevasta rinnasta ympäristööni. Jokin minussa ja näissä miehissä oli muuttunut pysyvästi. En vielä osannut sanoa mistä muutoksessa oli kyse, mutta pidin välittömästi tästä uudesta miehestä.
Pitkälle ja uuvuttavalle matkalle lähdettäessä on tärkeää perustella, miksi liikkeelle on lähdettävä. Tunnelmaa kauden 2015 jälkeen voisi kuvailla Potkulle tyypillisesti sanalla hilpeä, mutta havaittavissa saattoi olla tietynlaista eksistentialistista kriisiä. Isojen odotusten, isojen puheiden ja suvereenin kauden alun voittoputken jälkeen sotkuisesta kesästä jopa syksyyn alkuun asti jatkuneen kaaoksen jälkimainingeissa suoritettu kasvojen pesu viimeisissä peleissä poiki lopulta joukkueen historian parhaan tuloksen. Tämä antoi luonnollisesti juhlimisen aihetta, mutta nelosdivisioonan neljännen sijan otsaan polttomerkkaaman keskinkertaisuuden leiman painolastin pystyi aistimaan menestyvien seurapiirimiesten kasvoilta. Mikäli satuit olemaan hipihiljaa ja höristämään korviasi eräänä syyskuisena iltana auringonlaskun aikaan, saatoit kuulla järjestelmäkameraansa asettelevan seuralegenda Ronan Brownen tuulen mukanaan viemät liikuttuneena kuiskatut sanat ”I am better than this.”
Uuteen kauteen valmistautuessa oli havaittavissa nälkäinen Harjun Potku. Tarhassa siipiään pöyhistelevä riikinkukko oli vapautettu tehtävistään, kun taas nuori, nälkäänsä muriseva leijona vapautettiin luontoon hakemaan ensi askeleitaan viidakon kuninkaana. Olohuoneen laatikosta paikannetut pehmolelut koottiin yhteen paikkaan ja poltettiin kaudenaloitussaunan kanssa. Sekä organisaatio että joukkue vahvistui, kun kova mutta ärsyttävä Jaakko Sipinen saapui piiskaamaan Potkua pelaaja-valmentaja -velho Mikko Tarvaisen ”kaveriksi” kentälle, ja sen laidalle. Matalalla profiililla mainostetut try-outit toivat ennätysmäärän innokkaita taisteilijota sotimaan paikastaan auringosta. Mm. edellä mainituista syistä pre-seasonilla välittyi aivan uudenlainen tuimailmeinen taistelu peliajasta tulevan kauden koitoksiin. Potku oli valmis kasvamaan puheidensa tasolle.
Ennen sarjakauden alkua suoritettiin jo perinteeksi muodostuneet Petäjäveden veljien teurastajaiset Regions cupissa, minkä lisäksi Vihtavuoren Siwan yli käytiin marssimassa samaisen kilpailun nimissä. Mikkelin Kissoista Potkun petolaumaan siirtynyt Joni ”Jolo” Kivelä tunkeutui ryminällä joukkueeseen työntymällä debyytissään väkivalloin Tampereen Ilveksen kakkosjoukkueen pelipoikien painajaisiin useampaan kertaan. Mieto, mutta poikuudessaan kuitenkin aikuinen kissapeto Tampereelta onnistui rimpuilemaan itsensä rangaistuspotkukilpailusta jatkoon. Ensiaskeleitaan viidakon kuninkaana ottanut Potku oppi arvokkaan oppitunnin siitä mikä ero on vaarallisella ja voittavalla pedolla. Tämän kohtaamisen jättämä nälkä oli omiaan koulimaan Potkulaumaa alkavaan sarjakauteen.
“A journey of a thousand miles begins with a single step”
Kun pilliin vihellettiin sivistyksen kehdossa Keuruulla 6.5.2016 klo 19.00, saattoi tarkempi silmä huomata sekavassa ja tasoltaan heikossa kaudenavausottelussa muutoksen edelliseen kauteen; Ottelun lopputulos, 0-3 vierasvoitto, vaikutti vääjämättömältä alusta asti, vaikkei kumpikaan joukkue vaikuttanut esittävän mitään erityistä. Aivan tyhjästä edellisen kauden kiukuttelullaan kohua nostanut Teemu Rastas tekaisee tyylipuhtaan saksipotkumaaliin pelaajasumpusta. 0-1. Lasse Malinen survoo räkäisestä kulmapotkusta pallon maaliin. 0-2. Uutta Potkua ehkä parhaiten kuvaa kuitenkin ottelun viimeiseksi jäänyt maali, kun Kolumbian laillinen lahja maailmalle, Jose Nissinen, väkisinpuski KeuPa:n maalivahdin käsistä pallon maaliviivalta veron perukoille. 0-3. Potku vaikutti psykopaatilta, jota ei kiinnosta kuin se, että kädet tuoksuvat uhrin tuoreelta vereltä.
Tästä alkoi sarjamurhien sarja, jossa syyllinen oli selvillä, mutta jonka pysäyttäminen vaikutti mahdottomalta. Joskus verellä mässäiltiin, välillä surmatyö muuttuikin nihkeäksi taisteluksi elämästä ja kuolemasta. Mainittavana esimerkkinä Palokan Rientoa vastaan Potku vaani keltaiseen pukeutuneen uhrinsa ympärillä 75 minuuttia turhautuen vastuksen sinnikkyyteen ja omaan saamattomuuteensa. Aiemmasta kaudesta poiketen usko ei loppunut missään vaiheessa. Luottamus siihen, että ennen täyttä aikaa päästään mässäilemään mehevällä uhrilihalla tuotti tulosta kahden rauhassa viimeisteltyjen maalien muodossa paineen alla. Kuuleman mukaan kaupungilla paheksutaan yhä Potkun riehakkaissa voitonjuhlissa kuultua ”Teurastaisimme tällä hetkellä lapsiakin!” huudahdusta*. Viiden voiton jälkeen Potku oli ottanut paikkansa ravintoketjun huipulla.
*Valmennusjohto ei aio kommentoida tapausta, jonka taustat ovat epäselvät.
Tulin viimeisenä pukukoppiin. Se ei ollut mitenkään epätavallista. Tunnekuohussani en uskaltanut ottaa kontaktia kehenkään. Joku höpötteli omiaan niille, jotka jaksoivat kuunnella, varmaankin paetakseen omaa hiljaisuuden pelkoaan. Kai me käsittelemme asioita eri tavoin. En kestänyt enää. Murruin. En ollutkaan hetkeen ollut kosketuksissa sisälläni asuvan pienen pojan kanssa. Hetken pojan kanssa keskusteltuani ymmärsin, ettei tällaisena en minä, eivätkä nämä miehetkään, halua itseään tai toisiaan muistaa. Tuttu myskinen tuoksu tunkeutui taas sieraimiin.
Tapahtumarikkaankin elämän varrella tulee vastaan tapahtumia, jotka saavat huokaisemaan ”ei taas.” Vuoden 2016 kesäkuu oli niitä tapahtumia, jotka olisivat saaneet kesymmän leijonan karjumaan nuo sanat pettymystä huokuen. Kuun alussa Potku juhlisti koulujen loppumista putoamalla Regions Cupissa sarjatasoa ylempänä pelaavaa Savonlinnan Työväen Palloseuraa vastaan tiukan kamppailun jälkeen 1-0 tuloksella, ja kuten urheilussa usein on tapana, olisi ottelun lopputuloksen voinut kirjata myös toisin päin mikäli taivaanmerkit olisivat suosiollisemmassa asemassa olleet. Sydäntä riipaisevan pettymyksen käsittelyyn ei kuitenkaan jäänyt liiemmin aikaa, pian viidakossa hyppäsi eteen uhka, jota sieltä ei pitänyt viidakon kuninkaalle löytyä.
Leijonan luulisi voivan tuudittautua siihen, ettei luontaisia vihollisia ole olemassa. Nimenomaan leijonan arki on kuitenkin jatkuvaa kamppailua, sillä päällä on jatkuva valtataistelu alfauroksen syrjäyttämiseksi. Muutama päivä cup-pettymyksen jälkeen Huima-niminen biojätteen tuoksuinen kolli Äänekoskelta juoksi Potkun yli kotiluolassaan ottaen vakuuttavan 1-0 voiton pääkilpailijastaan. Joukkue osoitti selkärankaa reagoimalla vahvasti alkaneen viikon harjoituksissa. Tappioihin oli reagoitu niin kuin mestarit reagoivat – nostamalla omaa tasoa. Kaikkeen ei kuitenkaan voi vaikuttaa omalla tekemisellä, kuten Potku oppi huomaamaan.
Kangasniemen Pallo vieraili Potkun luona reilu viikko Huima-pelin jälkeen. Jyskän sademetsässä viileänä kesäiltana pelatussa ottelussa vierailijat vaikuttivat aikaisesta johtomaalistaan huolimatta olevan aivan vastaantulijoita, ja Potku kuittasikin heidän maalinsa kahdella omallaan suvereenin ensimmäisen puoliajan siivittämänä. Joukkueessa oli havaittavissa uudenlaista selkärankaa. Läpi ottelun pauhanut sade muutti olosuhteita dramaattisesti toiselle puoliajalle, kun kenttä ei enää pitänyt vettä. Lätäkköinen kenttä muutti pallopelin pikemminkin painiotteluksi, jossa täytyy tunnustaa kangasniemeläisten olleen selkeästi vahvempia. KaPa:n kapteenin huikea pusku kuudestatoista metristä tasoitti ottelun, ja muutamaa minuuttia myöhemmin hetki ennen ottelun loppua upealla ylänurkkaan uponneella kaukolaukauksella maalaisten kapteeni oli siivittänyt joukkueensa toisen puoliajan esityksen perusteella ansaittuun voittoon. Kaikki voitava oli tehty, mutta palkintoa ei työstä jälleen saatu. Edes juhannuksen jälkeen suoritettu ylikävely Lohikosken Pallokerhosta ei lohduttanut kauaa, kun taas puolitoista viikkoa myöhemmin Potku luovutti omalla tekemisellään voiton avaimet Jyväskylän Nousulle, joka kiitti 0-3 voitolla. Kaikenmaailman betaurokset kävivät höykyttämässä Potkua samalla, kun Äänekosken Huima hallitsi viidakkoa julmin ottein. Kesälomille lähdettäessä heikommassa mielessä saattoi herätä epäilys siitä, kuinka haavoitettu uros kentille on enää myöhemmin palaamassa.
“If you want to go quickly, go alone. If you want to go far, go together.”
Päiviä, viikkoja, vuosia. Kauan olen ollut poissa? Aivan kuin ajan rakenne olisi muuttunut. Näen tutut kasvot, mutta jokin on muuttunut. Koti-Ukko on kuulemma seurustellut koko loman. Joku on nähty naisseurassa. En tiennytkään, että Rikulla on perhe. Heidän kanssaan ajan viettäminen tekee hyvää sille miehelle! Mutta ennen kaikkea ilmapiiri on muuttunut. *Sniff* Tuoksusta mieleeni palaa Tammikuinen Vehkahalli. Määrätietoisuus. Huomaan viihtyväni kentällä pitkästä aikaa.
Toisen sarjakierroksen alkaessa oli asetelma viidakossa selkeä. Huima rankoi vastustajiaan kerta toisensa jälkeen, mikä tarkoitti sitä, ettei Potku-uros voinut kuin vastata huutoon, ja katsoa mihin se riittää. Viikottaisesta tekemisestä näki, että nyt oltiin valmiita käärimään hihat ja laittamaan peli kuntoon. Potku-Keupa 3-1. Ujo karjuminen alkaa. HuKi-Potku 0-4. Työtapaturma Vaajakoskella, johon palaaminen sattuu niin, ettei siitä sen enempää. Potku-Pari 3-2. Reilu puoli vuotta sitten luontoon vapautettu leijona oli kasvamassa niihin mittoihin, mitä raavas kissapeto voi saavuttaa. FCK-Potku 2-4. Sydämen pohjasta rohiseva sotahuuto lähti ilmoille spontaanisti. Ja se huuto kuului Äänekoskelle asti.
Nousukas Jyväskylästä kävi horjuttamassa Äänekosken Huimaa elokuun 18. päivä. Tuona päivänä viidakossa kuhisi. Epäilykset hurjan alfauroksen kuolemattomuudesta alkoivat nostaa päätään. Joku meni jopa niin pitkälle, että väitti aistivansa Äänekoskelta tuulahtavan hajun seassa lusikallisen biohajoavaa. Huima yritti pitää kulissia yllä koulukiusaamalla KeuPa:a 6-0. Mutta virhe oli jo tapahtunut. Uudesta varrestaan voimaantunut Potku haistoi mahdollisuutensa. Kärkikamppailussa Harjun Potkun kotiluolassa Huima joutui alistumaan paikalle runsain joukoin saapuneen pesueensa edessä, kun Potku isotteli tehdaskyläläiset kumoon 2-1 aivan kuin paikalla olisi ollut enemmänkin naaraita katsomassa ottelua. Potku oli herättänyt toivon viidakossa: Leijonalla ei ole vaatteita!
Harjun Potku jatkoi ajojahtiaan kolmen pisteen takamatkalta toivoen oman esimerkkinsä rohkaisseen myös heikompia petoja taistelemaan uikuttaen Potkua pakenevaa Huimaa vastaan. Siinä välissä Potku kävi tuuppimassa tielleen eksyneet raukat vähin äänin syrjään, huomionarvoisimpana vieraissa otettu 0-1 päänahka kesällä sateen jumalat puolelleen saaneista kangasniemeläisistä. Sääliksi kävi vastaantulijoita, kun Potkupeto raateli silmät punaisena kaiken mikä tielleen sattui. Huima yritti jälleen laittaa pokerinaamaa päälle Potku-tappion jälkeen kaatamalla FC Vaajakosken 4-0, mutta heti seuraavalla esteellä se sai nokkiinsa, tällä kertaa sitkeltä Palokan Riennolta luvuin 2-0. Käsikirjoitus näytti selvältä, draaman kaari oli loistavasti käsikirjoitettu ja yleisö oli haltioissaan. Ei kuitenkaan mennyt enää kauaa, kun elokuvateatterissa syntyi mellakka. Kansan turhautuminen oli ymmärrettävää, sillä filmi jäi kesken.
Viimeisiksi uhreiksi Potkun jalkoihin tulivat jäämään Lohikosken Pallokerhon nuoriso ja Jyväskylän Nousun ikämiehet. Ensimmäisestä 12:sta pelistään 11:sta voitolla selvinnyt Huima onnistui vajaassa kuukaudessa tiputtamaan viidessä pelissä yhdeksän vetisen ulosteen hajuista pistettä tuoden Potkun tasapisteisiin yhdeksän maalin päähän sarjakärjestä. Kesällä luotu asetelma oli kääntynyt päälaelleen, ja pisteissä omilla kymmenluvuillaan pyörineiden alfaurosten taistossa vaikutti olevan vain yksi vääjäämätön lopputulema – Potkun suorittama verellinen vallankumous. Kauden viimeisenä lauantaina Potkun huikea voittoputki villitsi Jyväskylän, kun monikymmenpäinen Potkuperhe saapui hyväntuulisena ihailemaan Jyväskylän Nousun syömistä elävältä. Otettuaan syyskauden kahdeksannen voiton yhdeksästä pelistä Potku vetäytyi saunaan odottamaan uutisia Äänekoskelta; mikäli Huima ei onnistuisi voittamaan FC Kurdeja viimeisessä pelissään, kruunattaisiin Potku viidakon kuninkaaksi pitkän kauden jälkeen. Edes hiihtäjäjätti Kurikassa ei yllättynyt, kun Huima jatkoi siitä mihin oli jäänyt, ja oli viiden minuutin jälkeen tappiolla kotiluolassaan. Vaan tällä kertaa potkulaisten pahennusta aiheuttanut riemu jäi lyhyeksi, sillä Äänekoskelta löytyi vielä rippeitä siitä kesän uljaasta pedosta, joka kolasi kaiken tieltään: Huima päätti kautensa voitokkaasti 5-2. Huhut kertovat, että taisteluissaan riutunut Huima-peto on Potkun raivosta traumatisoitunut niin, että juhlat sarjanoususta ovat yhä jääneet järjestämättä epäilyksen omiin kykyihin otettua vallan herkässä mielessä. Joka tapauksessa kauden loputtua on hyväksyttävä lopullinen totuus sarjataulukon muodossa:
Sanotaan, että elämä on matka. Ja mehän ollaan vähän niinku matkalla. Tai jotain. Mä oon vähän kelaillu. Tää yhteisö on vähän ku laiva. Paatti huojuu, kanssamatkustajat on ärsyttäviä ja joskus avomerellä paahtaessa tuntuu et suunta on hukassa. Et oikeen tunne kapteenia mut sun pitää luottaa. Tai uskoo. Ekaa kertaa elämäs must tuntuu et mä uskon. Mä uskon et mä oon menos oikeeseen suuntaan. Me ollaan menos. Tukholmaan. Oispa kaljaa.
Tästä kaudesta jos jostakin voi sanoa, että pojat kasvoivat miehiksi. Potku kohtasi vaikeuksia aivan niin kuin ennenkin, mutta kohtasi ne haasteet aivan eri tavalla. Joukkueessa on selkärankaa. Sielua, ilmettä, munaa. Pehmolelut on heivattu pois. Joukkue haisee pahalle. Joukkue on parantanut sijoitustaan joka kausi, eikä tämäkään ollut poikkeus. Jos uskaltaa jo luoda katsauksen tulevaan voi sanoa, että enää ei ole tekosyitä. Kuluneella kaudella voitettiin jokainen vastustaja. Sarja hävittiin maalierolla. Ainut realistisesti Potkun kanssa kamppaillut uros poistuu viidakosta. Joukkue tietää, mitä mestaruudesta kamppailu on. Tavoite ensi kaudelle ei voisi olla selkeämpi.
Harjun Potku siirtyy ansaitulle lomalle länsinaapurin hellään huomaan. Mikäli samat pelimiehet selviävät takaisin kotiin pelikuntoisina, voi ensi kaudella odottaa ihmeitä. Itse asiassa tällä hetkellä joukkueen ympärillä vaikuttaa olevan sellainen imu, ettei mikään ole ihmeellistä. Potku palaa ensi kaudella jälleen vahvempana kuin koskaan. Olethan silloin taas mukana.
Perhe, kannattajat, Harjun Potku: Bon Voyage!
